tiistaina, marraskuuta 13, 2018

Lelu | MAKROTEX

MakroTex-challenge



Viikon teema: LELU
Ensi viikolla: KARKKI

Current theme: A TOY
Next week: CANDY

Piti käydä komerolla tonkimassa joskos löytyisi kivoja leluja kuvattavaksi. Puulelut on aina jotenkin ihania! Näilläkin on joskus leikitty paljon. Yhdessä välissä joka päivä tehtiin junarata. Nyt suurin osa leluista - kuten nämäkin - ovat samoissa laatikoissa, joissa ne muuton yhteydessä on vanhasta kodista tuotu yli kaksi vuotta sitten. Täytyy kai äidinkin hyväksyä, että leluaika alkaa olla totaalisen ohi täällä





Voit osallistua joko makrokuvilla tai ihan tavallisilla teemaan liittyvillä kuvilla tai molemmilla, käytäthän vain itse ottamiasi (tai luvan kanssa läheisen ottamia) kuvia. Poistan linkit, joilla ei ole mitään tekemistä ajankohtaisen teeman kanssa! Vanhojen teemaan sopivien kuvien käyttäminen ei ole kiellettyä, vaikka ensisijainen tarkoitus onkin inspiroitua kuvaamaan teemaan liittyen uusia kuvia! Teemoja saa myös ehdottaa minulle. Voit myös kertoa postauksessasi tarkemmin mikä kamera ja mahdollisesti myös mitkä asetukset sinulla on ollut käytössä

Linkitäthän suoraan blogipostaukseesi, ei blogisi pääsivulle. Muista vierailla muidenkin osallistujen blogeissa ja jättää kommentti käynnistäsi. Me kaikkihan rakastamme lukea kommentteja! Jos haluat olisi kiva jos linkität blogipostauksestasi tänne takaisin, kiitos. Postaukseni lopusta löydät sinisen "add your link"-nappulan!


 Notice that we have a theme for each week! I'll delete the links that have nothing to do with current theme! You can share regular photos for theme too if you don't want to take macro photos.Use your own pictures! Please make sure to link to your post - not the main page your blog and link back to my blog if you want to. Visit other's blogs and leave comments. We all love to read comments!


Pieni Lintu - MakroTex challenge






 









31 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Puuleluissa on tunnelmaa - ja junissa ❤️💛🖤

riitta k kirjoitti...

Puulelut ovat minustakin aivan ihania. Tämäkin pikkujuna sopisi kodin koristeeksi johonkin hyllyyn.

italiafinlandia kirjoitti...

What a cute train!

SusuPetal kirjoitti...

Oi, niin nostalgisia! Junaratoja on rakennettu aikanaan ja paljon!

Vaan ihana tuo ensi viikon haaste! Mikä ihana syy ostaa karkkeja <3

Kristiina kirjoitti...

Kauniit, värikkäät kuvat ihanasta puujunasta.

T. Täysin arkista

Unknown kirjoitti...

Puulelut ovat ihania!

Tamar SB kirjoitti...

Such lovely toy trains.

Maarit / MaarItse-blogi kirjoitti...

:) Vieläkin muistan, miltä tuntui, kun magneetti kolahti toista vasten. Nämä ovat ihania!

rupam sarma kirjoitti...

So cute :) Lovey pics

Irja Viirret kirjoitti...

Jänskä juttu, että ajattelin juurikin junaa LELU-haasteesi kohdalla... nätti puinen juna, tulee haikeasti mieleen aika, kun lapset ja lapsenlapset olivat pieniä, tosin nythän on taas uusi leikkijä kasvamassa, joten ehkä saan vielä kerran katsella junaleikkiäkin:)

päikkä kirjoitti...

Ihana pieni juna. Ihan tekisi mieli lähteä junan kanssa ajelemaan :)

Craft Candidate/Kahden talon väkeä kirjoitti...

Puulelut ovat todellakin kuvauksellisia ja sympaattisia. Minäkin meinasin kuvata lapseni valmistaman puuauton ensin mutta päädyin tuliaisleluihin kuitenkin.

Marie kirjoitti...

Tämän lelu-haasteen myötä on ollut mukava hetkeksi pysähtyä muistelemaan lapsuuden leluja ja leikkejä. :)

Kirsti Kaija kirjoitti...

Kivoista kuvistasi tuli mieleen joulut vuosien takaa.
Meillä arvostetaan puuleluja vieläkin.

pappilanmummo kirjoitti...

Tiettyyn aikaan taisi olla meilläkin tuollainen Brion juna suosikki

-maiju- kirjoitti...

Ihana vanha juna!

Pieni Lintu kirjoitti...

Jo vain <3

Pieni Lintu kirjoitti...

Sopisi tosiaan :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Thanks :)

Pieni Lintu kirjoitti...

No eikös ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos :)

Pieni Lintu kirjoitti...

:)

Pieni Lintu kirjoitti...

Thanks :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Joo :D

Pieni Lintu kirjoitti...

Thanks :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Ihania tulevia junaleikkejä sinne :)

Pieni Lintu kirjoitti...

:)

Pieni Lintu kirjoitti...

:)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Meillä ollut Brio, Ikea ja Biltema sekaisin - osat sopivat jotenkuten toisiinsa :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos :)