keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2016

Focaccia {linky}

Wednesday around the World



FOCACCIA


4dl vettä / 4dl water
1pss kuivahiivaa / dry yeast
2tl suolaa / 2 tsp salt
1tl sokeria / 1tsp sugar
0,5dl öljyä / 0,5dl oil
8dl jauhoja / 8dl flour

Lämmitä vesi reilusti lämpimäksi (42c), varsinkin jos käytät kuivahiivaa. Sekoita muut aineet joukkoon ja vaivaa taikinaa hieman. Kohota liinan alla puolisen tuntia. Kippaa löysähkö taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja tasoita

Päälle laitoin marinoituja valkosipulinkynsiä sekä siitä sitä mausteista öljylientä, pilkottuja kirsikkatomaatteja sekä herkullisia paprikatahnatäytteisiä oliiveja. Kohota lisää ja lämmitä sillä aikaa uuni 200 asteeseen. Paista 20-30 minuuttia

Leipä maistuu tietenkin parhaimmalta lämpimänä esimerkiksi teen kanssa. Olen niin tykästynyt tuohon SALKARILTA saatuun Magisson teemukiin


Delicious and easy to make - Focaccia bread with cherry tomato, olives and garlic. So yummy!












Pieni Lintu




Tervetuloa tekemään katsaus keskiviikkoon ympäri maailmaa! Klikkaa tämän postauksen lopussa sinistä tekstiä. Käytäthän linkittäessäsi postauksesi osoitetta, ei blogin pääosoitetta - jos tahdotte, olisi kiva jos linkkaatte takaisin COMMUNAL GLOBAL-sivulle tai tänne mun blogiin niin lukijasikin löytävät linkitykseen. Voit halutessasi kopioida linkkinappini alta. Mistä on kyse - lue TÄÄLTÄ.


Welcome to Wednesday around the world!! Please make sure to link to your post - not the main page your blog and link back to COMMUNAL GLOBAL-page or to my blog so your readers will find this linky party too. Read more about us HERE.



Apr 13, 2016

19 kommenttia:

Elisa LPP kirjoitti...

Focaccia on NIIN hyvää <3
Pitäisi rohkaistua ja kokeilla gluteenitonta :)

Mascha kirjoitti...

I like focaccia and yours looks very yummy (I've never tried to make it)
Enjoy your springtime

Pieni Lintu kirjoitti...

Voi tulla ihan hyvääkin :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Thank you :)

Marie kirjoitti...

Täällä ollaan valmistettu tällä viikolla Focaccia-leipää jo pariinkin otteeseen. Nam! http://mariehoo.blogspot.fi/2016/04/ooooh-mika-ihana-tuoksu.html

Pieni Lintu kirjoitti...

Herkulliselta näytti :)

Hosuli kirjoitti...

Näyttääpä herkulta! 8)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos :)

EricaSta kirjoitti...

We Love Italian food ... Because my brother-in-law is Italian, by the way ;)
I most make ciabatta.

Pieni Lintu kirjoitti...

Mmmm.. I should try it too some day :)

Alexa T kirjoitti...

It must be such a joy! For sure I'll keep in mind the recipe and try it! Lovely photo instants and a good treat! best regards! :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Thank you :)

likeschocolate kirjoitti...

This makes me want to make some bread! Yummy!
http://travelingbugwiththreeboys-kelleyn.blogspot.com/2016/04/chimelong-safari-park-guangzhou-china.html

Pieni Lintu kirjoitti...

Thanks :)

Irkkunen kirjoitti...

Näyttää kyllä niin jättihyvältä että täytyy itekkin ottaa sulta ohje talteen ja tehdä...nam!! 👍

Pieni Lintu kirjoitti...

Tähänhän voi heittää kaikkee kuten punasipulii jne :)

CountryMouse kirjoitti...

Looks good!

Pieni Lintu kirjoitti...

Thanks :)

barbara kirjoitti...

I can't stop when i see an italian name!! And when I see something so yummy!!!