maanantaina, elokuuta 27, 2012

Toilet



Vuokralla asumisen negatiivisia puolia on ehdottomasti se, että kaikkeen ei voi vaikuttaa itse. On edellisten ties kuinka monien vuokralaisten jättämiä jälkiä, joita et saa pestyä etkä peitettyä sitten millään. Vessan lattia saattaa olla juuri niin ihana kuin meilläkin, sellainen ällön persikan värinen muovimatto, jonka reunat irvistää ja seinät eivät ole kauttaaltaan puhtaan valkoiset.

No sisustetaan ja yritetään katsoa niitä omia ihania tavaroita ja juttuja ja jätetään näkemättä törröttävät ja irvistävät ja halkeilevat asiat. Näin ainakin meidän pikkuvessassa.




Onko muita vuokralla asuvia? Oletteko tyytyväisiä pintamateriaaleihin ja muuhun vai muuttaisitko paljonkin?

Jos tämä olisi oma niin tapetoinnin, maalaamisen, keittiörempan ja kylppärin ja vessan uusimisen lisäksi ehdottomasti portaat saisivat maalia pintaansa.



38 kommenttia:

Maanvaiva kirjoitti...

Mä olen juuri viime päivinä ajatellut erityisesti meidän kamalaa vessaa. Sitä punaista muovimattoa, niitä likaisia seiniä (jotka kerran olen jo maalannut, mutta ku sinne tarttuu ihan kaikki lika kiinni, eikä lähe sitten millään pois).
Voi vitsi ku sais joskus sellaisen vessan, jnka seinät ja lattiat ois laattaa..

Mä en jaksaa tätä nykyistä enää sisustakaan kunnolla, koska se vaan on niin ällö! :D

Krista | Ihmemutsi kirjoitti...

hep!

vuokralla asuva....brittiasunto jossa vain isossa makuuhuoneessa ja eteisessä on sama matto. Siis meiltä löytyy kolmea eri kokolattiamattoa. Ne vaihtaisin! Yhdeksi ja samaksi matoksi.

Onneksi meidän vuokraisäntä on aika joustava, paljon saadaan tehdä ja muuttaa. Mutta omasta pussista tietysti.

Rostrose kirjoitti...

Moi, this are pretty impressions of a silent room!!! :o)
Hali, Traude
(⁀‵⁀,) ✿
.`⋎´✿✿¸.•°
✿¸.

Willa Wanillan Mirjami kirjoitti...

ihanan näköistä teillä!! :)

Kaisa kirjoitti...

Meillä ei oikeastaan oo mitään mitä EN muuttais..Lattiat kamalaa laminaattia,kopisee ja on kylmät.Vessa/kylppäri on postimerkin kokoinen ja pinttyny,seinissä joka huoneessa jälkiä joita ei saa ihmesienelläkään hangattua pois,ikkunanpuitteet mäntyä,vaatekaapit jotain kuttaperkkalevyä ja vuokrananataja ylpeänä esitteli kun muutettiin et just oli repinyt alkuperäiset 60-l puiset kaapistot pois ja asentanu ne lastulevykamaluudet tilalle,pitkät,terävät metallivetimet ja lattiasta kattoon peiliovet,liukuovet siis,ehkä ruminta mitä tiedän..Tuliko avauduttua vähän :)Kuulostaa siltä et tähän ei auttais ku pommi mut ihan silti viihdytään :) Etenkin kun tiedetään ettei tää ikuista ole,yhtä taloa on katseltu kohta pari vuotta muttei vielä ole myynnissä.Pieni 50-luvun omakotitalo.Jossa on varmasti sen sata kamalaa pintamateriaalia ym. mutta niihin voi sitten itse vaikuttaa!Ja sijainti olis meidän perheen kannalta niin optimaalinen et pienet repsotukset kestäisin.Aikansa,kunnes ois mahdollista niihin puuttua.

Treat and Trick kirjoitti...

Looks beautiful! Thanks so much for stopping by and your lovely comment. Hope to see you often!

Amarie kirjoitti...

Such beautiful, delicste color!

Jasmiina kirjoitti...

Jep, vuokralla ollaan ja kaikki seinäpintamateriaalit kyllä laittaisin täällä uusiksi. Tai laittaisinkin jo jos meillä ei olisi 24/7 oman kodin etsiminen kiikarissa. Meillä taas on sinertävää laattaa vessojen ja kylpyhuoneen + kodarin lattioilla, suht huomaamatonta kuitenkin. Eteisessä ja keittiössä onkin sitten suurinpiirtein metri x metri kokoista tumman sinistä laattaa. Keittiössä aina hymyilyttääkin jos vahingossa lasi lipsahtaa käsistä.. :D

Liisa kirjoitti...

Ihanaa kuulla että muillakin samoja "päänvaivoja" ;)
Meilläkin haaveillaan mm. keittiörempasta..minä lisäksi paljon muustakin..heh..kuten kokonaan uudesta portaikosta jne. Onneksi pesutilat on meillä kokonaan laattaa ja ihan siedettävää sellaista eikä muualtakaan löydy muovia ;)
Jos asunto ois oma niin maalauttaisin myös kaikki ovet karmeineen valkoisiksi..huoh..
Silti taas niin kauniita yksityiskohtia kuvissasi..eihän noilta huomaa mitään irvistäviä lattioita "ihastella"!
Mukavaa päivää!

Kirsi kirjoitti...

Joo,vuokralla ollaan. On se vaan silti ihmeellistä miten kauniilla tavaroilla saa tilan kuin tilan näyttämään ihan kivalta. Vaikka pohjat on mitä sattuu saa tekstiileillä ja asetelmilla sun muilla saa hämättyä huomion niistä helposti pois. Aina ei voi saada mitä haluaa mutta pitää vaan yrittää tehdä parasta siitä mitä on;)Mukavaa syksyä!

Anonyymi kirjoitti...

Jep vuokralla.Eka vaihtaisin muovimatot pois,ainakin paljon kauniimpiin,nykyäänhän myös niissä on ihan kivoja,mutta tänne laitettiin uudet,RUMAT!Yläkerrassa kahta eri mattoa ja listat erivärisiä,tapetit vois kyllä itse vaihtaa ja maalaillakkin vois,kaikki omasta pussista tietysti.Se on mukavaa kun joku paikka hajoaa niin se tullaan korjaamaan,MUTTA esim vessan kaaappi tultiin laittamaan uusiksi ja siihen ei saanut itse vaikuttaa joten kaikki mitä laitetaan on sitä halpaa ja ei niin nättiä =(,keittiö on ihan kiva ja piha on iso,tässä täytyy olla kun nyt ei muuta voida,omasta haaveilen,mutta toistaiseksi vain haaveilen =) Aurinkoisia syksypäiviä =)

Elisa LPP kirjoitti...

Me ollaan asossa, odotetaan, että se täydellinen koti tulee vastaan <3
Oli aikamoinen tiputus muuttaa omasta puoliomaan, mutta mitä sitä ei tekisi tilan ja ympäristön vuoksi.
Toisaalta mä olen alkanut pitääkin tästä! Mäntyportaat.. ainakin muoto on kiva, vaikka väri ei olisikaan :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Sanos muuta...se on niin turhauttavaa ku yrittää hinkata ja hinkata mutta ei..

Pieni Lintu kirjoitti...

Kokolattiamatot on niin brittiläistä.. ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

Moi Traude, hali for you too!!! ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

Nooh..tossa ei näy lattia... ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

Mä vaihtaisin tän muovimaton koko kämpässä heti laminaattiin jos sais ja maksettais, tää on ällö ja reikänen ja matoilla pitää yrittää peittää pahimmat kohdat. Meillä oli edellisessä kodissa laminaatti ja se oli niin helppo pitää puhtaana, toki piti luututa useemmin ku siinä näkyi kaikki tatura.

Tollasessa 50-luvun talossa ne kolhut ja irvistykset vaan on romanttista ja ihanaa, mutta jos ne on tälläsessä 80-luvun rivitaloasunnossa niin se on vain ja ainoastaan rumaa! :P

Pieni Lintu kirjoitti...

Thank you for stopping by!

Pieni Lintu kirjoitti...

Thanks!! :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Keittiössä meillä on sellaset sonnan väriset kukkakaakelit, mä olen ne peittänyt harmaalla kontaktimuovilla. ;) Oli hirvee työ, mutta tuli paljon vaaleampi ja neutraalimpi kokonaisuus.

Pieni Lintu kirjoitti...

Kylppärin lattia on kamala myös meillä, ties kuinka kauan ollut ja edellisten asukkaiden hiusvärit ja muut siellä. Ja suihkunurkassa se lattia on ihan kellertävä, vaikka olen sitä yrittänyt kloriitilla, hankausnesteellä ja ties millä..mut ei lähde ei.

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle!! Koitetaan vaan jaksaa.. ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

Omakotitaloon mä kaipaan ihan hirveästi, mutta ei auta ei..on tämä parannus kerrostaloasumiseen ja naapuritkin välillä ihan suht hiljaisia ovat, mitä nyt joskus jotain joka kyllä sitten ottaa päähän. Mutta kun on osaketalo niin kaikki on ns. fiksua porukkaa. On sitä kaupungin vuokratalossakin tullut asuttua ja ei kiitos enää.

Pieni Lintu kirjoitti...

Ei mänty pienenä pintana ole paha, ei ollenkaan, mutta noi portaat on niin valtavan hallitsevat ja tunkkaiseksi kellastuneet.

Janika kirjoitti...

Edellinen kotini oli 2005 rakennettu vuokra-asunto. Nuoresta iästään huolimatta talo oli aivan rempallaan. Listoja puuttui tai olivat muuten vain huonolla hapella. Keittiökään ei materiaali- ja värivalinnoilla sulostuttanut elämää. Painaumia ja värjäytymiä lattiamatoissa, reikiä joka puolella. Asiaan oli vain sopeuduttava. Jos olisi ollut mahdollisuus, paljon olisin muuttanut. Sitten nenän eteen lyötiin omakotitalo, jonka muutostöitä rajoitti vain raha ja aika. Sormi meni suuhun siinäkin tilanteessa, kun toteutuskelpoisia ideoita ja vaihtoehtoja oli niin paljon. Toisinaan löysin itseni toivomasta, että olisi niitä rajoitteita, jotta joku pistäisi stopin kaikelle sille jatkuvalle muutokselle ja tuusailulle.

PS. Saanko udella, mistä noin ihanan kruunutelineen olet onnistunut löytämään? Sehän on aivan IHANA! :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu täälläkin lattia ongelmaa, joku n.35 v vanha ruskea muovimatto lattioissa paitsi parkettia olohuoneessa. Muutosta 5 kk ja edelleen lähtee pestäessä likaa muovimatoista. Muuten sain maalattua valkoiseksi kun omistajakin pöyristyi nähdessään kunnon. Oli "vähäsen"likainen, 4 ihmistä pesi pari viikkoa ja neliöitä vain 90..ihan randomii sanoi 15v poikanikin;) t.äiti Turusta

Pieni Lintu kirjoitti...

Se on ihana, tykkään itsekin. Voi kunpa muistaisin tarkasti mistä se on tilattu, veikkaisin Sisustus Fanny nimistä verkkokauppaa, mutta en nyt äkkiseltään niiden valikoimista sitä löytänyt - ehkä on loppunut!?

Pieni Lintu kirjoitti...

Ihan randomii..heh! :D

Hanna kirjoitti...

Minä asun mieheni omistamassa rivitalokaksiossa. Tapasimme sinä aikana, kun rivitalo oli vasta rakenteilla, mutta hän oli ehtinyt tehdä jo pintamateriaalivalinnat. Onneksi ne olivat mieluisia..! Olisin valinnut erilaiset tapetit, mutta nämä ovat ihan hyvät, eivät häiritse ollenkaan. Pääasia kuitenkin on, että esimerkiksi lattia on mielestäni täydellinen ja keittiöön olen tosi tyytyväinen.

Olen kyllä joskus asunut aivan järkyttävissä vuokrakodeissa. Pintamateriaalit ovat olleet sitä luokkaa, ettei paljon sisustaminenkaan auta. Muistan ikuisesti yhden kamalimman kämpän... Piti ensimmäisenä jynssätä kylpyhuoneen seinät. Onneksi ne lähtivät puhtaasti! Seinien tummuneista kuvioinneista näki, että asunnossa asui aiemmin varsin lemmekäs pariskunta... Hrrh!

Pieni Lintu kirjoitti...

Voi yäk, puistattavaa! :P

Elina kirjoitti...

Oi kun kaunis tuo wc-paperi/ pyyhe-teline.. Mistä hommattu?

Hiiruska kirjoitti...

Meillä on vessassa persikanväriset muoviSEINÄT! Muovimatot ja keittiön välitilan omituisen värit kestän, mutta nuo vessan seinät ovat jotain täysin järkyttävää!

Pieni Lintu kirjoitti...

No kun tosiaan muistelin, että olisin tilannut sellaisesta ku Sisustus Fanny, mutta nyt juuri en löytäny niiltä tuota - on joko loppunut tai sitten muistan kaupan nimen väärin. ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

No toi kuulostaa kyllä aika melkoselta. ;) Meillä oli edellisessä asunnossa kylppärissä muovimattoa seinät, mutta ne oli tosi siistit ja hillityt beigeraidalliset.

Craft'Annabell kirjoitti...

Meillä on kylppärissä sähkönsininen muovimatto, mikä on sinänsä vielä ihan kiva - tosin on se aika kulunut. Kaikkein pahinta meillä on se, että kylppärin seinät rapistuvat. Ovat niin heikkoa materiaalia, että yksi päivä oli pala lohjennut kun ovi oli ristivedon johdosta paukahtanut kiinni.

Meilläkin kovasti yritetään peitellä entisten asukkaiden jälkiä sekä asunnon muita heikkouksia, mutta kaikkea ei valitettavasti saa piiloon.

Pieni Lintu kirjoitti...

Täällä on kans tapettia liimattu erikeepperillä ku kulmista repsottaa ja muuta mukavaa ;-)

Unknown kirjoitti...

Mistä toi ihana teline on;)

Pieni Lintu kirjoitti...

Mä en millään muista, joku sisustusnettikauppa se oli!!? Muistaakseni täältä, mutta en ole kyllä yhtään varma:

http://www.sisustusfanny.com/index.php

Toivottavasti löydät, toi on nimittäin toooosi ihana! :)