tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

From handbag to camerabag






Vanhan rikkinäisen käsilaukun tilalle ostin uuden alennuksesta - ja hei, eipä ole musta eikä valkoinen. Ohoh! Laukku on myös sisältä todella suloisen näköinen.

Päätin toteuttaa TÄMÄN idean, koska usein on tarvetta napata kamera käsilaukkuun, nytpä on kunnon fyllingit. Eikä tarvitse rehata joka paikkaan sitä rumaa, mutta niin hyvää kamerareppua, jonka mies osti.


 Eli laukku n.35€, paksua vanua ja tarranauhaa n.2,50€. Raidallista kangasta oli kotona valmiina. Laukun ostoa emmin todella kauan kaupassa, koska mun budjetille tuokin summa on paljon! Mutta tulipa nyt ostettua eikä kaduta. Tietenkin joku hieno merkkilaukku olis ihana, mutta pitää siihen vuokraankin jättää rahaa.


 Irrotettavan kamerasuojan reunat ja pohja on yhtenäiset.



 Päädyt ompelin erikseen ja niihin pienet taskut mm. vara-akkua ja sen sellaisia tarvikkeita varten.



 Tarranauhan karhea puoli on irrotettavassa väliseinässä ja pehmoinen puoli sivuseinässä - näin ei pääse karhea tarranauha raapimaan kameran kylkeä jos jättää tuon väliseinän pois.


Sitten vain päädyt paikoilleen. Saatan ommella lisää väliseiniä jos joskus tuntuu, että on tarvetta olla enemmän lokeroita.



 Raidallisen kankaan harmaat sävyt sopii todella hyvin laukun vuorikankaan väreihin.



 Ja mikä tärkeintä - laukku mahtuu tosi hyvin kiinni, vaikka iso kamera on sisällä.


Ja laukkuun mahtuu kameran ja lisätarvikkeiden lisäksi myös muut käsilaukussa pidettävät asiat aina lompakosta ja meikeistä sateenvarjoon.



Tässä Nikon D5100:ssa kiinni 18-55 linssi ja sivulokerossa mukana 55-300 linssi sekä vastavalosuoja.


 Ja tässä kuvassa linssit toisinpäin, kiinni tuo pidempi - hyvin mahtuu!




 Ja vielä 55-300 objektiivin kanssa ja vastavalosuojakin valmiina paikoillaan.







30 kommenttia:

S kirjoitti...

UPEA! Kiljun tuskissani (henkisesti, en sentään ääneen), kun en osaa uollaista tuunata! Haluaisin niin tuollaisen! Mutta nyt tyydyn vain mun oikeaan kameralaukkuun, joka on aika ruma möhkäle, mutta ihan näppärä kummiskin (niin näppärä kun joku kameralaukku nyt voi olla).

Riina kirjoitti...

Onpas kyllä kätevä!

Petriina kirjoitti...

Kiva ja kätevä tuunaus, hyvä sinä !

Mä inhoan omaa kameralaukkuani, niinpä joko a) roikotan kameraa remmistä tai b) tuikkaan sen käsilaukkuun kaiken muun sälän kanssa. Ei hyvä.

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Mä teen niinkuin Petriina kohdassa b, eli tuikkaan käsilaukkuun muun sälän sekaan joten pitäis kyllä tää tehdä.
Mistä on muuten tuo laukku? Tosi kiva! Mä tarvisin just tommosen, mutta vaan mustana. ;)

Vekarus kirjoitti...

Tosi hieno idea ja toteutus!

Aurinkoista viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo oli tosi kätevä idea! Meillä on sellainen pieni, ihan nafti kameralaukku, johon kamera ei mahdu pidemmän objektiivin kanssa, että pitäisi varmaan ostaa hieno laukku ja tehdä sinne pehmusteet! Kiitos vinkistä!

anana kirjoitti...

Upee on :)
Molla on ollut joskus käsilaukussa kamerarepun vastaava pehmuste. Se vie kuitenkin liikaa tilaa (jep mun jättikäsilaukku on täynnä ilman kameraakin) ja nykyään kamera roikkkuu kaulassa tai on käsilaukussa ilman pehmusteita, oon huonohuono kameraihminen :D
Niin, ja on mulla kameralaukkujakin... mutta kun en halua kantaa kahta laukkua mukana ...

Voisit ehkä alkaa myymään noita pehmusteita, kysyntää voi olla, niin monella on nykyään järkkä :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Tosi kaunis kameralaukku! Tuo on kyllä hyvä idea, pitäisi minunkin toteuttaa, ainakin sitten kun ostan paremman kameran.

Laura kirjoitti...

Loistavaa!Hieno!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno idea! Kaunis!
anne

Marru kirjoitti...

Aivan mahtava kameralaukku!!! Vähän ehkä kateellinen oon... kantaen tätä tylsää mustaa kameralaukkua ;)
Todellakin ihana vinkki, kiitos!

Anu kirjoitti...

Mä antaisin vaikka vasemman käteni jos osaisin tehdä tuommoisen. Kameralaukut on kyllä rumia ja jotenkin kohloja..ja sitten kun niitä käyttää näyttää "turistilta" jo kaukaa!!!!

Mutta tuo näyttää just ihanalta. Olet taitava :)

Piritta kirjoitti...

Hieno idea ja kaunis kameralaukku! :) Voi kun itseltänikin löytyisi taitoa ja viitseliäisyyttä tehdä tällainen..

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! :)

Jos teette niin ehkä kannattaa hankkia sellaista ohutta vaahtomuovia, en tiedä olisko se tukevampi vielä kun tuo paksu vanulevy!? Mä olin niin hätänen - jälleen kerran, että en ehtinyt käymään monessa kaupassa etsimässä. Mutta kyllä tuokin riittävän tukeva on. :)

Maiu kirjoitti...

Törmäsin tuohon ideaan talvella Pinterestissä ja mulla oottaa yksinäinen pinnasängyn pehmuste toppaukseksi tuunaamistaan. Vaan saapa nähdä saanko kaivettua ompelukonetta koskaan. Voi että ihailen muiden osaamista kadehtien! :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Pinnasuojastahan saa hyvin materiaalia. :)

Toi pehmustehässäkkä oli tosi nopea tehdä, että siitä vaan ompelemaan. :)

Mona's Picturesque kirjoitti...

Todella upea! Voi kun osaisinkin :) Kannatan sitä, että alat näitä tehtailemaan ja myymään :) Olet taitava!!!

santra kirjoitti...

Ou jee. Tosi kätevää. Ostin itekin just isomman kassin, johon kamera mahtuu paremmin mukaan ja olen ajatellut tehdä sinne jonkinlaisen suojan kamerlle. Kiitos havainnollisesta selostuksesta. Nyt ei tarvitse vaivata omia harmaita aivosoluja, et miten se olisi kätevintä tehdä. :)

Ninette kirjoitti...

tosi hieno idea! :)

Kaisa Palomäki kirjoitti...

8} Huikea! Tuli hirveä himo ryhtyä parsimaan vastaavaa kasaan. Kiitos inspiraatiosta, tämä päätyy suoraan to-do-listalle. Onneksi perjantaina alkaa loma. :)

tinttarus kirjoitti...

ÄÄääääkkkk, miten ihana. Taitava olet! Juuri hiljattain maksoin itseni kippuraisenkipeäksi kameralaukusta, joka on juuri niin ruma kuin vaan ruma olla voi!!!

Samainen kamerakin täällä kateellisena katselee lajitoverinsa upeaa leposijaa:)

WAU!!!

Willa Wanillan Mirjami kirjoitti...

mun oma kameralaukku on rikki... hmn..
pakko ottaa hauska idea heti käyttöön... ehtisköhän sitä illalla väsätä jonkun...? ;)

Anu kirjoitti...

Tosi kätevä ja hieno! Ehkä joudun itsekin väkertämään vastaavanlaisen... en ehkä yhtä hienoon kyllä kykene. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno ja kätevä. Pitänee ostaa alesta sopivankokoinen laukku ja yrittää..

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs tuli hieno&kätevä!!!

Tillariina kirjoitti...

Mahtava idea! Osaiskohan tehdä samanlaisen, olisi yksi "kesälaukku" hylättynä hyllyllä...? Mä oon kyllä aika onneton tuon ompelukoneen kanssa. Kamerareppu on kyllä hyvä olemassa, mutta tänäänkin oli vähän semmonen dorka olo kanniskella sitä tuolla isossa kaupungissa!

Hanna kirjoitti...

Mahtava idea! Aion ehdottomasti tehdä itselle samanlaiset. Kiitos vinkistä!

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos kommenteista!!! :)

Ja Sari - MrsAgatha, laukku on Citymarketista. Oli myös mustia!! ;) Ja aatella, en ottanu mustaa!!! :O

Aarre kirjoitti...

Olenkin kuumeisesti etsiskellyt kaunista kameralaukkua eikä niitä muuten löydy. Teenpä siis sellaisen itse. Kiitos ideasta!

Sokrutin kirjoitti...

Vähän kätevää! Ja laukku on ihana!