Rajoja

Välillä ei ole helppoa olla kahden pienen pojan äiti. Välillä ne on niin ihania, silittävät, halaavat, pussaavat - "äiti minä tykkään sinusta". Mutta sitten..voi pojat kun ne tappelee. Milloin lelusta, milloin tietokonevuorosta, joku on lyönyt toista tai vetänyt hiuksista... Välillä illalla laskee minuutteja, että koska ne menee nukkumaan - saa olla rauhassa...

Välillä ei ole helpppoa olla pieni poika, jolla on veli - 2v3kk:n ikäerolla. Toinen on äitin sylissä ja itsekin haluaisi mennä, sylissä olija lyökin ja sanoo "mene poish siitä". Joku vie sulta lelun tai haluaisit ottaa juuri sen mikä velipojalla on. Joku viskaa hiekkaa niskaan tai rikkoo vastavalmistuneen hiekkakakun.

Hiekkalaatikolla yleensä täytyy vetää raja, toisen puolelle ei mennä sörkkimään ilman lupaa..silti se menee usein riitelyksi..

Mutta on se oma veli vaan niin rakas - se on paras leikkikaveri! Yhdessä nauretaan ja keksitään äitin ja iskän pään menoksi uusia hömpötyksiä, tanssitaan, juostaan, riehutaan..supistaan salaisuuksia ja jos toinen on ollut vaikka mummolassa iltapäivän niin illalla halataan hartaasti ja toista on odotettu kotiin oven takana postiluukusta kurkkien.

Yritän olla pojille tasapuolinen ja reilu, halata ja sylittää kumpaakin niin paljon kun ne tahtoo. Joskus toisen vain täytyy odottaa vuoroa. Kuopuskin on jo sen ikäinen, että ymmärtää ettei aina heti ja nyt saa sitä mitä tahtoo ja isoveljeltä ei saa ottaa kädestä ja anteeksi pitää pyytää.

Kiitos ja anteeksi - ne on asioita joita olen yrittänyt pojille opettaa. Mun mielestä on hyvä osata pyytää anteeksi vaikka vain vahingossa aiheuttaisi toiselle mielipahaa! Esikoisella on ärsyttävä tapa nykyään puhua vonkuen ja kitisten, mutta kai sekin ohi menee kun jatkuvasti muistutan, että pyydä nätisti niin saat.

...rakkaita ne on molemmat! ♥